Koti | Jäsenyys | Toiminta | Työehtosopimus | Ajankohtaista | Ilmoita työpaikasta | Lomakkeet | Yhteystiedot

 

 

PALANEN HISTORIAA

SOA ry:n varsinainen historiikki kirjan muodossa - perustamisesta tähän päivään - on vankan suunnittelun alla.

                                                      
Tässä kuitenkin lyhyesti ammattiliittomme vaiheista vuosien varrelta.

Ensin oli Optikkoyhdistys
Vuoden 1970 heinäkuussa kokoontui 23 aikaansa seuraavaa, valistunutta ja rohkeaa optikkoa neuvottelemaan siitä, että maahan tarvitaan oma järjestö ajamaan työntekijäoptikoiden asemaa. Tämä kokous valitsi 5-henkisen toimikunnan järjestämään päättävän kokouksen, johon pyrittiin kutsumaan kaikki työntekijöinä olevat optikot.

Ripeän toimikunnan ansiosta optikoiden työntekijäjärjestön perustamisen päättävä kokous pidettiin 6.9.1970 Lahdessa.
Näin ollen vuodesta 1970 tuli liittomme perustamisvuosi. Varsinaisesti Optikkoyhdistys ry, ensimmäisine hyväksyttyine sääntöineen rekisteröitiin 29.9.1971.

Opiskelijoille, silloisille optikko-oppilaille, luotiin jo heti alkuvaiheessa mahdollisuus liittyä yhdistyksemme jäseniksi. Opiskelijat ovat alusta lähtien olleet aktiivisesti mukana mm. hallitustyössä.

                                                         ♦
Yhdistyksen aktiivien työ jatkui perustamisesta lähtien reippaasti. Työttömyyskassa aloitti toimintansa 1978 ja ensimmäinen optikoiden oma valtakunnallinen työehtosopimus näki päivänvalon jo tammikuussa 1973. Mukaan yhdistyksen toimintakuvioihin tulivat mm.optikkopäivät yhdessä SSOL:n (Suomen Silmäoptikkojen Liiton / nyk.SOL) kanssa järjestettyinä.

Ammattiliiton kaksi ulottuvuutta
Historiansa alusta asti on Ammattiliitolla ollut kaksi selvää toimintalinjaa. Toinen näistä kohdistuu optikkoon terveydenhuollon ammattihenkilönä. Tämä on edellyttänyt ja myös antanut mahdollisuuuden yhä laajenevaan yhteistyöhön optisen alan muiden järjestöjen sekä oppilaitosten ja viranomaisten kanssa.
Toisaalta optikot ovat työntekijän asemassa olevia palkansaajia. Tähän liittyvä toiminta on luonut yhteistyömme STTK:n, Jytyliiton ja muiden työntekijäjärjestöjen kanssa.

Painopiste on keinahdellut vuosien kuluessa hieman puolelta toiselle, mutta tänä päivänä kumpikin työsarka on täydessä vauhdissa.
Nimenmuutos 1983 Optikkoyhdistyksestä Suomen Optikoiden Ammattiliitoksi merkitsi liittymistä myös "nimellisesti" valtakunnallisten ammattijärjestöjen joukkoon.

Jäsenet sen tekevät
Ammattiliittomme järjestäytymisaste on liki 90%. Jäsenten auttaminen työsuhdetta koskevissa ongelmissa on Ammattiliiton keskeisimpiä tehtäviä edelleenkin.
Työnlainsäädännön ja työnteon ehtojen jatkuva muuttuminen vaativat jäsenille tapahtuvan tiedottamisen kehittämistä.  Tieto omaa työsuhdetta säätelevistä tekijöistä ja niiden taustoista antaa varmuutta myös silloin, kun työntekijä itse neuvottelee omista työsuhdeasioistaan. 

Erilaisten kurssien ja koulutustapahtumien myötä saavat jäsenet jatkossakin tuoretta tietoa ammatin ja tutkimuksen kehittymisestä. Optikon ammattityön tukeminen ja edistäminen, samoin kuin optikon oikeuksien ja toimenkuvan laajentaminen ovat aina Ammattiliittoa kiinnostavia aiheita.

Ammattiliiton toiminta on yhtä kuin jokainen jäsen ympäri maata. Jokainen jäsen ja me kaikki jäsenet yhdessä olemme Suomen Optikoiden Ammattiliitto ja sen toiminta.

 

 

 
Suomen Optikoiden Ammattiliitto ry, Laivastokatu 1 b 00160 Helsinki, puh. 09 2516 8610, etunimi.sukunimi@soary.com